HTO ry:n uusien opiskelijoiden opas
Hei fuksi!
Onnittelut opiskelupaikasta ja tervetuloa Metropoliaan opiskelemaan. Olitpa tulossa opiskelemaan tuotantotaloutta tai sairaanhoitajaksi, jännitys on varmasti korkealla. Tämän jännityksen ohella mahdolliset huolet voivat nousta esiin, esimerkiksi mitä kaikkea pitää tehdä koulun alkamisen ohella, miten päästä mukaan opiskelijakulttuuriin ja kuinka saada kouluun tarvittava teknologia toimimaan.
No, me HTO:ssa halusimme koota tämän pienen oppaan, jonka tarkoitus on vastata mahdollisimman moneen näistä kysymyksistä. Jos tämän luettuasi sinulle muodostuu vielä jotain kysyttävää, meihin voi ottaa yhteyttä sähköpostitse hallitus@htory.fi
1. Kurssit, lukujärjestys ja koulun sähköposti
Koulun alkaessa joko orientaatiossa tai sitten opinto-ohjaajan avulla teille on valittu tämän vuoden kurssit. Nämä kurssit näet tästä linkistä. Saman linkin alla näkyy myös tulevien lukuvuosien kurssit.
Kuva 1. Esimerkki näkymä ensimmäisen vuoden kursseista.
Tästä näkymästä voit tutkia mitä tulevia kursseja sinulla tulee olemaan tänä vuonna, ja miten laajoja ne ovat.
Lukujärjestyksen asettaminen puhelimeen helpottaa aikataulutusta, ja pitää sinut ajantasalla tulevien viikkojen tunneista. Puhelimeen Tuudo on kätevä sovellus, sillä se näyttää lukujärjestyksen lisäksi myös koulun opiskelijaravintolan ruokavalinnat, ja mistä kursseista on päässyt läpi ja mistä ei.
Tuudon voi asentaa Apple tai Android käyttöjärjestelmien puhelimiin linkeistä.
Koulun sähköposti on yleisin tapa, millä voit ottaa yhteyttä Metropolian henkilökuntaan. Sähköpostin avulla voi sopia opettajien kanssa mahdollisista kokeiden uusimisesta ja ohi menneiden tehtävien palauttamisesta.
Sähköpostiin pääsee Metropolian OMA-pääsivulta painamalla kirjekuoren merkkiä.
Sähköpostin voi myös yhdistää puhelimen omaan sähköpostisovellukseen. Riippuen puhelimen käyttöjärjestelmästä yhdistäminen voi vaihdella, mutta tässä oppaassa on listattu Applen ja Android-puhelimien yhdistysmenetelmä.
Applen puhelimien yhdistysmenetelmä alkaa sillä, että menet asetuksiin ja etsit ”Mail”-sovelluksen asetukset.
Asetuksen sisällä etsi kohta Tilit, paina sitä ja pääset uuteen valikkoon.
Tässä uudessa valikossa paina kohtaa Lisää tili, jonka jälkeen saavut näyttöön, missä voi valita minkälainen tili on kyseessä. Valitse kohta, jossa lukee Microsoft Exchange. Tämän jälkeen voit kirjoittaa koulun sähköpostisi siihen kuuluvaan kenttään ja painaa Seuraava. Tämän jälkeen puhelimesi kysyy: “Kirjaudutaanko Exchange-tilille metropolia.fi Microsoftilla?” Alla olevista vaihtoehdoista valitse kohta “Määritä käsin”.
iPhone vaatii sinulta koulun sähköpostisi salasanan. Kirjoita se ja paina “Seuraava”. Salasanan jälkeen sinulle pitäisi tulla näkymä, jossa lukee Sähköposti, Palvelin, Domain, Käyttäjätunnus ja Salasana. Palvelin-kohtaan kirjoita sync.metropolia.fi ja käyttäjätunnukseen kirjoita sähköpostisi, mutta muuta sähköpostin alkuosa oma.metropolia-käyttäjätunnuksen muotoon (esimerkiksi Matti Meikäläinen muutettaisiin mattime). Tämän jälkeen puhelimen pitäisi olla yhdistetty koulun sähköpostiin.
Android-pohjaisille puhelimille sähköpostin liittäminen alkaa asetusten avaamisesta. Asetusten sisällä etsi kohta Tilit ja paina siitä. Voit tämän jälkeen lisätä uuden tilin puhelimeesi, mutta valitessasi minkälainen tili on kyseessä, valitse Exchange-tili. Syötä avautuvalle sivulle Metropolian sähköpostiosoitteesi, jonka jälkeen voit valita kohdan, jossa lukee “Määrittele manuaalisesti”. Uudessa ikkunassa kirjoita oma käyttäjätunnus ja salasana niille tarkoitettuihin kohtiin. Palvelin-kohtaan voit kirjoittaa sync.metropolia.fi. Tämän jälkeen paina “Valmis” ja sähköpostisi on nyt yhdistetty puhelimeesi.
2. Kirjasto, lisenssit ja Z-levy
Opiskellessanne Metropoliassa saatte käyttöön monta erilaista opiskelijalisenssiä ohjelmiin, joita voitte käyttää työkaluina tulevissa opinnoissa. Lisenssit toimivat siihen asti, kunnes valmistut Metropoliasta tai Metropolia lopettaa lisenssien uusimisen. Kokonainen lista ohjelmista, joita voitte käyttää opintojenne aikana, löytyy täältä.
Metropolian kirjasto on myös teidän käytössänne opiskelun aikana. Kirjastoissa on yleensä myös hiljaisen tilan huoneita, joissa voit opiskella rauhassa ilman muiden häirintää. Tilan varaaminen tapahtuu OMA-sivustolla olevan kalenterin kautta.
Kalenterin sisältä etsi kohta, jossa lukee “Lisää varaus”.
Voit sen jälkeen valita minkä päivän, kellonajan, kampuksen ja tilan haluat varata. Tilaa varatessa kannattaa ottaa huomioon, kuinka suuren tilan tarvitset itsellesi. Jos kyseessä on niin sanotun läksykerhon pitäminen, luokan varaus voi olla hyvä idea. Sen sijaan itsenäiseen opiskeluun esimerkiksi hiljaisen tilan varaaminen voisi olla paljon käytännöllisempi kuin kokonaisen luokan varaus.
Kirjojen lainaaminen on mahdollista Metcat Finnan kautta. Kirjautuminen sivustoon tapahtuu Haka-kirjautumisen avulla, jonka tunnukset ovat samat kuin OMA-tunnukset.
Z-levy toimii Metropolian opiskelijoiden omana pilvimuistitilana. Voitte sinne tallentaa koulutehtäviä tai projekteja, ja ne siirtyvät automaattisesti kaikille tietokoneille, jotka ovat Metropoliassa. Z-levyn asennus kotikoneelle on myös mahdollista, ja siihen liittyvät ohjeet ovat täällä.
3. Opiskelijakulttuuri, approt, sitsit ja muut tapahtumat
Tässä parin ensimmäisen viikon aikana voi tuntua siltä, että koko ajan on tekemistä. On kurssien alkamista, uusiin ihmisiin tutustumista, tapahtumia ja muita juhlia. Näiden mukana opiskelijakulttuuriin liittyvää sanastoa voi kuulla. Näistä luultavasti yleisimmät ovat approt ja sitsit.
Approt ovat opiskelijajärjestöjen järjestämiä “pub crawl” -tyylisiä tapahtumia. Ideana on lähteä erikseen sovitusta lähtöpaikasta ja kiertää tietty määrä karttaan merkattuja paikkoja. Paikat ovat yleensä Helsingissä olevia baareja. Baarien lisäksi puistot ja ruokapaikat ovat mahdollisia merkattuja paikkoja. Kierroksen lopuksi saat haalareihisi tapahtumakohtaisen merkin ja mahdollisuuden päästä jatkopaikalle juhlimaan lisää. Vaikka tapahtumat sijoittuvat yleensä erilaisiin baareihin, on tärkeää mainita, että kaikissa tapahtumissa on tarjolla myös alkoholittomia vaihtoehtoja. Itsessään täysin alkoholittomia tapahtumia on muun muassa Mäkimähinä ja Appresso. Fuksina hyviä approja ovat esimerkiksi M-juna approt ja Punavuoren pyöritys. Näiden lisäksi Tursajaiset sopivat myös erittäin hyvin uusille fukseille, sillä ne tarjoavat erinomaisen mahdollisuuden tutustua Metropolian sisällä oleviin opyihin (opiskelijayhdistyksiin) ja eri kerhoihin, joita HTO:n alla on.
Tursajaisista puheen ollen, se on HTO:n kaksi kertaa vuodessa (keväisin ja syksyisin) pitämä tapahtuma, jossa tarkoitus on kerätä pisteitä eri rastipisteistä. Tursajaiset ovat olleet vuosikymmenien ajan jo ensimmäisen vuoden tekniikan opiskelijoiden aloitustapahtuma. Nykyään kuitenkin tursajaiset ovat tapahtuma, joka ottaa avoimesti kaikkien alojen ja vuosien opiskelijat mukaan. Yleensä pisteet sijoittuvat eri baareihin, joihin suunnistetaan vihjeiden avulla. Oikeaan paikkaan löytäessään suoritetaan juoman kanssa eri opiskelijajärjestöjen suunnittelemia tehtäviä, joista joukkueenne pisteytetään sen mukaan, kuinka hyvin suoriuduitte rastista. Illan lopuksi parhaat pisteet saanut joukkue palkitaan. Kyseessä on siis hieman erilainen tapahtuma kuin normaalit approt, mutta se on kuitenkin tapahtuma, jossa kannattaa ainakin kerran opiskeluvuosien aikana käydä.
Sitsit sen sijaan keskittyvät yleensä yhteen paikkaan ja ovat akateemiset pöytäjuhlat. Sitsien tarkoitus on istua pöydän ääressä ystävien tai miksei tuntemattomienkin (potentiaalisia uusia ystäviä), nauttien juomaa, ruokaa ja laulaen sitsilauluja. Sitsilaulut löytyvät sitseillä lauluvihkosta eli läsystä ja halutessaan voi hankkia itselleen oman laulukirjan, jota eri yhdistykset myy. (Laulukirjojen sisältö saattaa vaihdella kirjojen välillä.) Sitseillä on myös omat sääntönsä, joita kuuluu noudattaa, jotta ei joudu kokemaan näistä koituvia hupaisia rangaistuksia. Hyviä fukseille suunnattuja sitsejä ovat esimerkiksi Orientaatiositsit ja Tursassitsit.
Kuten aiemmin mainittiin, opiskeluiden alku voi olla hyvin vaikeaa ja stressaavaa aikaa. Me HTO:ssa olemme kaikki olleet samanlaisessa veneessä kuin te olette nyt. Tämän takia toivomme, että tämä pieni opas helpottaisi opiskelun aloittelussa ja opiskelijakulttuuriin pääsyssä. Onnea tuleville opiskeluvuosille, ja toivomme näkevämme teidät tulevissa tapahtumissa!
Terveisin,
HTO:n Hallitus