Helsingin Tekniikan Opiskelijat – HTO ry:n Lippuohjesääntö


1 § Yhdistyksen lippu

Helsingin Tekniikan Opiskelijat – HTO ry:n (myöhemmin yhdistys) lipun pohjaväri on valkoinen ja sen keskellä on mustalla yhdistyksen virallinen tunnus: musta hammasratas, jonka sisäpuolella tyylitelty HTO- ja HELSINKI-tekstit allekkain niin, että HTO-teksti päällä. Tekstit mukailevat hammasrataan sisäkehää. HTO-tekstin lävistää sykeviiva, jossa HTO-tekstin kirjaimen O sisäpuolella pulssi, jonka molemmissa päissä värähtelyt. 


2 § Lipun käyttö

Lippua käytetään yhdistyksen juhlatilaisuuksissa. Lippua voidaan lisäksi käyttää muissakin lipun arvolle sopivissa tilaisuuksissa. Tällöin lipun käytöstä päättää yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja tai tämän valitsema yhdistyksen lipusta vastaava hallituksen jäsen. 

Lippua käytetään tämän lippuohjesäännön mukaisesti.


3 § Lipun kantaminen ja esittäminen

Lippua kannetaan kunnioittavasti, lipun arvolle sopivassa tangossa. 

Lippua voidaan myös tilapäisesti kantaa siten, että yksi tai useampi henkilö kantaa sitä käsissään tai itsensä päällä, siten ettei se kosketa maata eikä lipunkantaja sitä halvenna kantotekniikallaan. 

Lipun kantajan on oltava yhdistyksen varsinainen jäsen.

Lippua esitettäessä sen on oltava esillä oikein päin ja yhdistyksen virallinen tunnus on siitä oltava selkeästi havaittavissa.


4 § Kunnianosoitukset

Lippu tekee kunniaa valtion päämiehelle, Suomen lipulle, kansallislaululle sekä vainajille siten, että se hitaasti lasketaan kunniansaajan suuntaan seitsemänsataakahdeksankymmentäviisituhannesosa (0,785) radiaanin (rad) kulmaan ja välittömästi tervehdyksen jälkeen se nostetaan ylös. 


5 § Lipunkantaja ja lippuvastaava

Yhdistyksen lipusta vastaa yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja, joka voi nimittää yhdistyksen hallituksesta yhdeksi (1) kalenterivuodeksi kerrallaan yhden tai useamman yhdistyksen lippuvastaavan, joka nimityksensä jälkeen on yhdistyksen lipusta esisijaisesti vastuussa.

Lipunkantajan nimittää yhdistyksen lippuvastaava ja kiireisessä tapauksessa yhdistyksen puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja. 

Lipunkantajan tulee esiintyä lipun kanssa siten, ettei hän asustuksellaan tai käytöksellään halvenna tai häpäise yhdistystä tai sen lippua. 

Lipunkantajan on perehdyttävä tähän lippuohjesääntöön ennen lipun kantamista ja hänellä tulee olla 7 §:n mukainen hävitysvälineistö mukanaan.


6 § Säilytys ja hoito

Lipun säilytyksestä, kunnosta ja hoidosta vastaa yhdistyksen lippuvastaava tai yhdistyksen puheenjohtaja, jos tämä ei ole yhdistykselle lippuvastaavaa nimittänyt.

Lipun likaantuessa on se välittömästi palautettava uutta vastaavaan kuntoon ennen sen uudelleen esille panemista.

Jos yhdistyksen lippu häpäistään täysin käyttökelvottomaan kuntoon, on se välittömästi hävitettävä 7 §:n mukaisella tavalla.


7 § Lipun hävitys

Käytöstä poistettu lippu hävitetään polttamalla yhden (1) tähden Jaloviinaan kastettuna. 

Lipun hävitysvälineistöön kuuluu:

-tulentekovälineet;

-neljän (4) senttilitran (cl) pullo yhden (1) tähden Jaloviinaa; 

sekä

-tämä lippuohjesääntö hermeettisesti pakattuna.



8 § Ohjesäännön muuttaminen

Muutoksista tähän ohjesääntöön päättää yhdistyksen kokous kahden kolmasosan (2/3) enemmistöllä paikalla olevista jäsenistä.


9 § Porsaanreikä 

        Porsaanreikä.


10 § Voimaantulo 

Tämä ohjesääntö on hyväksytty Helsingin Tekniikan Opiskelijat – HTO ry:n kokouksessa 31.10.2022 ja astuu välittömästi voimaan.